Hälytinjärjestelmä auttaa kodin turvaamisessa
Turvallisuusasiat ovat tärkeitä. Niin myös Ari-Pekka ja Aleksi Mäkikyrölle, jotka perustivat Kiinteistöhuolto & Rakennuspalvelu Maxbro Ay:n kaksi vuotta sitten.
Viime vuoden lopulla yritykselle alkoivat puhaltaa uudistumisen tuulet, kun Rovaniemelle haettiin Suomen Takuuturva -yritykselle jälleenmyyjää ja asentajaa. Maxbro tekee yhteistyötä Securitas Alert Services Oy:n ja Suomen Takuuturvan kanssa.
– Siitä se idea lähti. Meillä on ollut jo kauan ajatuksena laajentaa yrityksemme toimintaa hälyttimiin, kertoo Aleksi Mäkikyrö.
– Saimme turvasuojaajakortit, joiden myötä voimme aloittaa toiminnan. Alueena on Rovaniemen lisäksi koko Länsi-Lappi, lisää Ari-Pekka Mäkikyrö.
Turvallisuuteen halutaan satsata
Kysyntää hälyttimille ei ole vielä ehtinyt syntyä, sillä monet eivät tiedä laajentumisesta, mutta Mäkikyröt uskovat hälyttimien suosioon.
– Olemme saaneet koulutusta järjestelmiin, mitä pääasiassa tarjoamme, mutta jokainen järjestelmä on erilainen. Kehitystä tulee paljon, joten aina pitää opetella jotain uutta, toteaa Ari-Pekka Mäkikyrö.
Maxbro tarjoaa palveluita niin yrityksille kuin yksityisillekin ja ideana on myös auttaa vanhuksia asumista helpottavien apuvälineiden avulla.
– Tämä on laaja-alainen juttu. Yhteen järjestelmään saa kytkettyä melkein kaiken mahdollisen. Sen voi ohjelmoida muun muassa antamaan hälytyksen turvarannekkeesta puhelimeen ja järjestelmän voi kytkeä myös palo- ja häkävaroittimeen tai valvontakameraan, mainitsee Ari-Pekka Mäkikyrö.
Hälyttimiä asennetaan sekä pieniin huoneistoihin että isoihin yrityksiin.
– Nykyään turvallisuusasiat eivät enää ole sama asia kuin joskus ennen. Ihmiset haluavat turvata oman kodin ja läheisensä, sillä varkaat eivät pidä koskaan lomia. Kaupunkiseudulla hälyttimet ovat yleistyneet, niin miksi ei myös syrjäisemmillä alueilla, toteaa Ari-Pekka Mäkikyrö.
Peruspakettijärjestelmän saa kotiinsa vähän yli 500 eurolla, mutta halvempiakin järjestelmiä on saatavilla.
– Peruspaketteihin kuuluvat tietyt tuotteet, kuten keskus, liikeilmaisin, avain tai vastaavia lähettimiä järjestelmästä riippuen ja asiakkaan tarpeen mukaan siihen voi ostaa lisäosia, jatkaa Ari-Pekka Mäkikyrö.
Halvimmissa hälyttimissä ei kuitenkaan ole gsm-tekniikkaa, jonka avulla hälytyksen saa suoraan omaan puhelimeen.
Rakennustyöt eivät lopu
Hälyttimien lisäksi Maxbro tekee rakennustöitä. Palveluihin kuuluvat muun muassa kokonaisurakat, pohja- ja betonityöt, peruskorjaukset sekä apuvälineiden asentaminen vanhuksille ja liikuntarajoitteisille.
– Jatkamme rakennustöiden tekemistä, vaikka toimintamme laajentuikin, muistuttaa Aleksi Mäkikyrö.
Mäkikyröt toivovat olevansa Länsi-Lapin alueella oman alansa edelläkävijöitä.
– Yrityksille töiden tekeminen antaa varmasti paljon haastetta. Nyt keväällä rakennushommissa on hiljaista, mutta hälytysasiat ja apuvälineiden tarve ovat ympärivuotisia, tietää Ari-Pekka Mäkikyrö.




