Kemin kaunein piha -kisa on edennyt äänestysvaiheeseen
Kemin kaunein piha -kilpailu järjestettiin tänä kesänä kolmannen kerran yhteistyössä Kemin kaupungin, Kemitiimin ja Lounais-Lappi -lehden kanssa.
Kemin kaunein piha -kilpailussa tuomaroivat Kemin kaupungin tilapalvelusta Kari Pelo, Kemin kaupungin puutarhuri Petri Peltonen sekä Lounais-Lapin edustaja.
Kemin kaunein piha 2012 -kisa on edennyt äänestysvaiheeseen. Oheisissa kuvissa esitellään neljä pihaa, joista lukijat voivat äänestää omaa suosikkiaan Kemin kaupungin nettisivuilla www.kemi.fi.
Äänestysaikaa on 14.8. kello 23 asti.
Pihakilpailun kolme parasta ja nettiäänestyksen voittaja palkitaan Kemin Elonkorjuufestivaaleilla.
Kemissä on nostettu tänä kesänä esille aktiivisesti puutarha-asioita ja puistoja.
Kaupunki järjesti muun muassa ensimmäisen kerran kerrostalojen kummipihakilpailun, jonka voitti Sankarinkatu 27.
Taloyhtiö sai Kemin K-raudan lahjoittaman lahjakortin, jonka puitteissa he hankkivat pihansa kaunistamiseen kukkia ja työvälineitä.
Lähiaikoina tullaan järjestämään kiertoajelu viime vuosien pihakisan voittajien pihoille.
– Hyvin hoidetut pihat ja viheralueet eivät ole itseisarvo, vaan korostavat hienosti kotikaupunkimme viihtyisyyttä, Kemin kaupungin kansliapäällikkö Jukka Vilén sanoo.





