Asuntopörssi » Parakkihuumori kukkii paloasemalla

Parakkihuumori kukkii paloasemalla

Kirjoitti Jouni Knihtilä | 26.01.2012 klo 10:22

Palomiehet Jyrki Nikkilä (vas.) ja Markku Rojola (oik.) sekä asemamestari Harri Virtanen toivoisivat jo parakkivuosille loppua.

Kemin palomiehet tuntevat itsensä huutolaispojiksi. Väliaikaisiksi tarkoitetuissa parakeissa tuli joulukuussa kolme vuotta täyteen, eikä uuden paloaseman rakentamisaikataulusta ole mitään tietoa.
Monivammaisesta vanhasta asemastakin ovat huonot henkäykset alkaneet ryömiä parakkien puolelle.
Parakkiasemalla onkin alkanut kukkia hirtehishuumori.
Osittaiseen käyttökieltoon laitetun paloaseman ulkopäädyissä olevista, taiteilija Liisa Rautiaisen maalauksista Valvovat silmät palomies Marko Silvola veistää lastun.
– Voi sanoa, että meillä on verestävät silmät aina aamuisin.
Silvolan heitossa on vakava sävy. Joulukuussa tehtyyn työsuojelukatselmukseen parakin väki on kirjannut samantapaisia ongelmia kuin mitä paloasemallakin ilmeni; silmien kirvelyä ja kuivumista, äänen käheyttä ja väsymystä.
Parakki ja paloasema on yhdistetty käytävällä toisiinsa ja rakennusten väliä rampataan koko ajan esimerkiksi huoltotöissä, palo- ja pelastuskalusto kun löytyy sieltä.
Ne, jotka oireilivat vanhalla asemalla, oireilevat nyt parakeissa.
– Tarkempia tutkimuksia ei ole vielä tehty, mutta näyttää, että pikku hiljaa sisäilmaongelmat alkavat siirtyä tänne, palopäällikkö Jyri Keränen sanoo.
Parakit ovat Keräsen mukaan meluisia, mutta ihan hyvä väliaikaisratkaisu. Hän työskenteli aikaisemmin Haukiputaalla, jossa parakkievakko kesti puolitoista vuotta.
– Siellä sisustuskin oli samanlainen kuin täällä. Kuin olisi tullut samaan paikkaan.

Rakentamispäätös
antaa odottaa

– Epätietoisuus ottaa päähän, asemamestari Harri Virtanen sanoo.
Ylipalomies Juha Turpeinen epäilee, että uuden aseman saaminen kestää vielä vuosia.
Siinä ajassa vanha asema happanee hoidon puutteessa parakin kyljessä entistä kehnompaan kuntoon.
– Tilanne näyttää tosi huolestuttavalta, Lapin pelastusjohtaja Martti Soudunsaari huomauttaa.
Periaatteessa pelastuslaitoksella ja Kemillä on yhteinen näkemys uudisrakennuksesta, joka tulee samalle tontille.
– Suunnitelmat pitäisi jalostaa niin, että urakkatarjoukset pystyttäisiin pyytämään tämän vuoden aikana, Soudunsaari sanoo.
Kustannusarvio on noin 3,5 miljoonaa euroa.
– Pelastuslaitos on painostanut meitä, mutta minkäs teet. Tyhjästä ei voi rahaksi ryhtyä. Mutta pakko tämä on toteuttaa. Virkamiehenä arvioin, että ensi vuonna aletaan rakentaa, kaupunginjohtaja Ossi Repo toteaa.
Parakkimajoitus tietää ylimääräisiä kuluja.
Rakentamispäätös on vielä tekemättä. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Matti Päkkilän mukaan se päätetään myöhemmin.
Päätöksenteko on venynyt muun muassa siksi, että rakentajaksi haettiin yksityistä rakennuttajaa ja investoria, mutta se olisi tullut liian kalliiksi.
Tällä hetkellä todennäköisintä onkin, että kaupunki rakentaa paloaseman.
Maakuntaliiton perussopimuksen mukaan pelastuslaitos vuokraa tarvitsemansa tilat ensisijaisesti kunnilta. Soudunsaari ei pidä silti Kemin tilannetta poikkeuksellisena. Paloasemat vaativat yleensä vuosien alkuverryttelyn.

Paloaseman taudinkuva jäi avoimeksi
Kemin paloasema rakennettiin 1970. Tasakattoisen rakennuksen ongelmia oli alkuajoista lähtien vuotava katto: vesisateilla tarvittiin ämpäriarmeija kakkoskerroksen toimisto- ja miehistötiloissa. Rakennuksella on kohtalaisen vaatimaton korjaushistoria, mutta ulkoseinät on lisäeristetty 1976, vesikatto uusittu 1987 ja ilmanvaihtojärjestelmää rukattu useaan kertaan.
Työterveyslaitos on todennut haitallisen altistumisen tiloissa työskenneltäessä todennäköiseksi.
Paloaseman taudinkuva jäi lopulta avoimeksi. Perusteellisenkin remontin lopputulos olisi ollut epävarma.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.