Sorvit kunniaan
Ammattiin opiskelevat nuoret marssivat ammattikoulutuksen arvostuksen puolesta pari viikkoa sitten. Opiskelijat halusivat amislaisille näkyvää arvostusta: tutkinnon suorittaneiden nimilistoja ylioppilaiden tapaan. Parhaimpien tutkintosaavutusten hehkutusta mediassa. Hyviä yrittäjätarinoita ja kertomuksia siitä, miten näillä down-to-earth toimialoilla voi hyvin tienata elantonsa ja menestyä.
Marssijat olivat niin oikeassa kuin olla voi. Ammatillisten alojen arvostus on meillä ollut pitkälti paperikehua - ymmärrettävää sinänsä. Näiden ammattikoululaisten vanhemmat ovat sitä sukupolvea, jolle jankutettiin koulutuksen hankkimisen tärkeyttä.
Käytännössä hyvä koulutus tarkoitti korkeakoulu- ja yliopistotutkintoja. Isovanhempien käden taitoihin perustuvista ammateista haluttiin viimeinkin eroon meidän ja teidän suvussa.
Ehkä vasta nyt ollaan aidossa murrosvaiheessa. Julkisen sektorin työpaikat vähenevät entisestään, lukuunottamatta sosiaali- ja terveyspuolta. Suomen uudet kasvualat, vaikkapa kaivosklusteri tarvitsevat tuotannollisen työn tekijöitä. Hallinnolliset työpaikat ovat jo vähentyneet ict-alan kasvun myötä.
Esimerkki kisälli-mestarimallin huippumaasta Saksasta kertoo ettei ammattiosaamisen arvostus tule ilmasta. Saksassa on tehty kovasti töitä, suomalaisittain katsoen erinomaisen oppisopimuskoulutuksen ja tuotannollisten alojen vetovoiman kasvattamiseksi. Vuonna 2010 maassa aloitettiin viiden vuoden imagokampanja. Kampanja on ollut näkyvä, vetoava ja tehokas, sanovat saksalaiset.
Kampanjat yksin eivät tuo arvostusta, ellei Saksan oppisopimusmallin tukena olisi tiukkaa auditointia, tutkintovaatimusten seurantaa ja sertifiointia.
Saksassa oppisopimuskoulutuksessa on monta eri tasoa. Ammattitutkintoon tähtäävä malli on ensimmäinen porras ja koskee lähinnä peruskoulunsa päättäviä nuoria. Tämä malli imaisee vuosittain ikäluokasta 60 prosenttia - huikea luku verrattuna Suomen pariinsataan aloittavaan opiskelijaan per vuosi. Tällä perusmallilla voi valmistua 350 eri ammattiin.
Toinen taso kehittää ammattivalmiuksia edelleen. Tämän lisäksi muutamat elinkeinoluvat edellyttävät alan Meister-tutkinnon suorittamista, joka on oma tasonsa.
Varsinainen suuri menestys on kuitenkin ollut ammatti- ja yliopistotutkinnon suorittaminen rinnakkain kaksoistutkintona. Tällä tuplatutkinnolla on haluttu taata oppisopimuskoulutuksen arvostuksen parantaminen ja toisaalta suorittavien kädentaitojen säilyminen Saksassa.
Yhteiskunnan kannalta kaikki tavoitteet ovat erinomaisia. Saksassa niin kuin meilläkin ollaan jo aiheellisesti huolissaan tiettyjen ammattialojen osaamisen häviämisestä tai siirtymisestä kokonaan maan rajojen ulkopuolelle. Kehittämistä tarvitaan siis koko ajan.
Suomen sinänsä hyvä, mutta tähän hetkeen hieman jo kaavoihin kangistunut oppisopimuskoulutus vaatii trimmausta. Oppisopimuskoulutuksen hienoin piirre on siinä, että se sitoo nuoren tiiviiseen kanssakäymiseen työyhteisön ja oppilaitoksen kanssa. Tätä linkkiä Suomessa on kehitettävä uusiin toimintamuotoihin.
On myös reilua sanoa ääneen että nykyinen oppisopimuspalkka ja kustannukset yritykselle hiertävät työnantajia ja estävät monta potentiaalista oppisopimussuhdetta.
Koulutuksen kustannusrakennetta on pystyttävä muuttamaan nykyisestä. Nuhteita menee opetusministeriöön kaavailtujen ammatillisten aloituspaikkojen leikkauksille - ovatko leikkaukset linjassa tulevaisuuden työpaikkojen kanssa?
Suomeen tarvitaan kansallinen nimikilpailu käden taitojen toimialoille. Ammatillisella puolella on monia uusia, tuoreita ammattinimikkeitä, uusia työnkuvia ja juuri sellaista ammatillista säpinää, jota Suomessa juuri nyt tarvitaan. Sorvin ääressä tulos tehdään.
Paula Aikio-Tallgren
Länsipohjan Yrittäjät
puheenjohtaja, Tornio
