Mielipiteet » Suosikkiranta rappeutuu

Suosikkiranta rappeutuu

| 19.07.2012 klo 10:57

Kirjoittaja on harmissaan Kemin Mansikkanokan uimarannan nykytilasta.

Kemin kaupunki pyrkii huolehtimaan sisäsatamastaan ja viheralueistaan hyvin. Mansikkanokan uimaranta ei ole viheralue, mutta kesäisin se vetää satoja kaikenikäisiä auringonpalvojia ja uimareita, mutta varsinkin lapsiperheitä nauttimaan kauniista kesäpäivästä.
Ranta on ollut Kemin kesäinen keidas ja turistimagneetti sisäsataman ohella. Aikaisempina vuosina siellä saattoi olla tuhatkin ihmistä kerralla.
Tällainen ihmismäärä ei rannalle enää mahdu. Hiekka-alue on supistunut supistumistaan ja kivikot ovat kasvaneet. Hiekkaranta on pienentynyt kolmanneksella.
Esimerkiksi maanantaina 9.7.2012 vielä jäljellä olevalle hiekka-alueelle oli pakkautunut satoja ihmisiä vieri viereen ja tilaa oli kullekin enää vähänlaisesti.
Rannan länsipäässä vesirajassa olevat kiviröykkiöt estävät turvallisen kahlaamisen ja rannan itäpään aina vain laajeneva kivikko estää oleskelun. Olen jutellut tästä monien kanssa ja muutamat rannalla olijat pyysivät minua kirjoittamaan lehteen.
Uimarannan kunnossapito, kehittäminen tai edes palauttaminen vanhalle tasolleen on unohdettu. Tietääkseni rannan kunnostamisesta on olemassa laajamittainen suunnitelma, mutta se on siirtynyt vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
On surullista nähdä, kuinka lapsuuden kesien ”kultainen ranta” rappeutuu. Ennen rannalla oli kunnolliset pukukopit, kolme ponttonilaituria ja yhdelle johtava kävelysilta.
Kyse on vain halusta ja poliittisesta päätöksestä, rahasta se tuskin on tässä tapauksessa kiinni. Muutamassa tunnissa tehtäisiin jo ihmeitä nykyaikaisilla koneilla. Katepillarilla kivikot työntäisi nopeasti sivuun ja jo pari suuren kuorma-auton hiekkalavallista riittäisi peittämään pahimmat kivikot.
Pidemmälle vietynä vertauskuvalliset brändirannat ”Kemin Nallikari” tai ”Kemin Riviera” saataisiin tehtyä suhteellisen halvalla. Verrattuna esimerkiksi Ajoksen sataman valtavien maamassojen siirtelyyn tämä työ olisi operaationa Mikki Hiiri-luokkaa.
Mahdollisuudet vaikka kuinka kunnianhimoisiin uudistuksiin ovat olemassa. Rannasta saataisiin yksi parhaita kohteita Kemin matkailumarkkinointiin. Mutta jotain pitäisi tehdä jo nyt – tänään - eikä mahdollisesti vasta viiden vuoden päästä!

Pentti Korpela




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.