Toimittajalta » Kumpi kaupunki alueen lippulaivaksi?

Kumpi kaupunki alueen lippulaivaksi?

Kirjoitti Toni Länkinen

Kemin ja Tornion verovirastoja ollaan yhdistämässä ja nyt väännetään kättä sen tulevasta paikasta.
Päätöksen pitäisi syntyä vielä helmikuun aikana, mutta helppo päätös siitä ei tule.
Jo tähän mennessä kättä on väännetty melkoisesti, sillä molempien toimistojen henkilökunta haluaisi sen omalle paikkakunnalleen.
Kuten Meri-Lapin verotoimiston johtaja Ture Lindholm toteaa, myös joillakin muilla tahoilla on aikomuksia keskittää toiminta yhdelle paikkakunnalle. Taitaa olla niin, että ennemmin tai myöhemmin tähän suuntaan mennään.
Nyt pitäisi vain päättää, kumpi on se kaupunki, mihin virastot sijoitetaan. Kumpi siis tulee olemaan se ”pääpaikka”, jos ja kun kaupungit jonain päivänä yhdistetään.
Tällä hetkellä Peräpohjolan poliisilaitoksen pääpaikka on Torniossa, mutta sillä saralla palveluverkko on parhaillaan syynissä. Myös Tulli on Torniossa.
Teatteri on Kemissä, samoin sairaala. Ammattikorkeakoulu ja ammattiopisto löytyvät molemmista, ainakin toistaiseksi. Rautatieasema ja lentokenttä ovat Kemissä. Toki juna kulkee myös Tornioon asti.
Siinä ei ole järkeä, että sijoitetaan Kela sekä työ- ja elinkeinokeskus Kemiin ja verotoimisto Tornioon.
Näillä laitoksilla on paljon yhteisiä asiakkaita, joten olisi tärkeää, että kaikki olisivat lähekkäin.
Viisainta lienee valita yksi paikkakunta, jonne palvelut keskitetään, jos ja kun näin kerran aiotaan toimia. Se tosin tarkoittanee suurta iskua vasten toisen kaupungin kasvoja.
Tämä tarkoittanee myös sitä, että jos jonain päivänä Kemi ja Tornio ovat yhtä suurta kaupunkia, tulee pääpaikka olemaan siellä, mihin virastot sijoitetaan.
Nyt virastoilla on edessä ehkä isompi päätös kuin moni osaa arvatakaan; kummasta kaupungista tehdään alueen lippulaiva?




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.