Toimittajalta » Malja viisikymppiselle

Malja viisikymppiselle

Kirjoitti Tiina Nousiainen

Kädessäsi on palanen historiaa - kaupunkilehti, jonka ensimmäinen numero julkaistiin päivälleen 50 vuotta sitten. Siihen aikaan lehti ilmestyi Kemin Ilmoituslehden nimellä.
Lounais-Lapin historia on pitkä ja monimuotoinen. Omistajat ja lehden nimi ovat vaihtuneet moneen otteeseen. Välillä lehti jopa lakkautettiin rakkaan kilpakumppanimme Pohjolan Sanomien toimesta.
Tämä juhlalehti pitää sisällään elämänmakuisia tarinoita 50 vuoden ajalta.
Olemme haastatelleet merkkihenkilöitä, jotka ovat ponnistaneet levikkialueeltamme maan kärkikaartiin tavalla ja toisella.
Lehdessä on juttuja yrityksistä, jotka perustettiin 50 vuotta sitten, mutta porskuttavat yhä menestyksekkäästi eteenpäin. Keskiaukeamalla esittelemme Lounais-Lapin nykyisen henkilökunnan ja sen, kuinka lehti valmistuu nykyään.
Työ jatkuvan paineen alla ei pienelle porukalle ole aina helppoa. Toisinaan ärräpäitä lentelee ja joskus painettuun paperiin jää painovirhepaholaisia. Ne virheet ovat kuitenkin osa meitä, osa lehden historiaa.
Taannoin muistelimme, mitä kaikkea kauheaa onkaan tullut painetuksi. Graafikko Eija Laakso teki ilmoituksen, jossa ihmiset ohjattiin Kikkelinlaavulle.
Hannu Rastas latoi ilmoituksen, jossa itsemurhan tehneet kokoontuivat yhteen. Itsekin kerran kirjoitin lehteen poliisiuutista, jonka mukaan poliisit kuulustelivat ruumista, mutta hän ei ollut yhteistyöhaluinen. Eipä kumma. Harvoin nuo ruumiit puhuvat.
Tänä päivänä Lounais-Lappi on suurempi kuin koskaan. Lehtemme levikki kattaa kahdesti viikossa koko Lounais-Lapin alueen.
Sivumäärämme on lisääntynyt roimaa vauhtia ja olemme vahvistaneet ilmoittajiemme markkina-asemaa alueella.
Kiitän sydämestäni Lounais-Lapin ammattitaitoista henkilökuntaa, joka jaksaa lehdestä toiseen venyä tarpeen niin vaatiessa. Kiitän Kaleva Oy:tä, joka on antanut meille vapauden toimia itsenäisesti, paikalliset ominaispiirteet huomioiden.
Ennen kaikkea kiitän sinua ilmoittaja ja lukija. Te olette mahdollistaneet tämän lehden olemassaolon. Kiitos.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.