Tarttis porkkanoita ilman kasvatusta
Maaseudun haja-asutusalueilla seuraillaan vuosien kulkua siten, että tärkeimmät asiat eivät unohdu tai pääse livahtamaan ohitse. Niitä ovat kesällä kaverit, joita täytyy oikein hätistellä hakemaan ruokaa muualta, kun tuppaavat ihan päälle käymään.
Toinen mieliin painuva tapahtuma on syksyllä, kun tilhiparvet tulevat pihlajiin syömään ”pakastemarjoja” ja lentelevät ikkunoihin tai tipahtelevat oksilta.
Sekös maalaisia naurattaa, mutta pian nauru vaihtuu pimeään kolkkoon syksyyn ja routaan.
Silloin alkaa elämä taas purra myrskyn lailla ja päästään odottelemaan oikein synkän talven lumitöitä.
Aura-autokaan ei tunne kuin taajamien asukkaat ja valtatiet.
Mitäpäs tässä, sanoi eräs entinen kyläkauppaa pitänyt, sittemmin lopettanut entinen yrittäjä.
Kuvainnollisesti asia meni alkuvaiheessa näin, että hän perusti kyläkaupan ja odotteli asiakkaita – turhaan.
Muutaman päivän päästä kaupan avauksesta tuli nippu laskuja.
Itkuhan siinä tulla tupsahti yrittäjälle.
Sattui samalla naapurin Kalle yllättäen pysähtymään kaupan pihaan ja tohkeissaan kauppias ajatteli, että josko nyt tärppäisi muutaman ostoksen myynti?
Kalle tuli sisälle ja sanoi, että kävin taajamassa ja unohtui maitopurkki ostaa. Että olisiko sitä tuoretta maitoa?
Olihan sitä ja niin kuului kaksi kilahdusta, toinen tyhjän kassan avauksesta ja toinen parin kolikon tunkeutumisesta kassalippaaseen.
Toisella kolikolla täytyi lähteä seuraavaksi tukkuun ja toinen oli laitettava polttoaineisiin tukkumatkalle, koska tukkureiden autot eivät syrjäkylille raski ajaa kalliiden kuljetuskustannusten vuoksi.
Jos sivukylät aiotaan pitää suunnilleenkaan asuttuna, olisi kyläkauppiaiksi tai muiksi yrittäjiksi aikoville tarjottava kunnon porkkanaa vero- ja yritysmaksujen helpotuksina.
Tukkuportaiden tarjoukset silti jäävät asukkailta saamatta ja paljon muuta niiden mukana.
