Fucking wonderland
Siinä se istuu pöydän äärellä ja selittää. Se on kuin mikäkin Äiti Teresa. Tietää kuulema mitä nuoriso ajattelee.
Se kertoo tehneensä ikänsä töitä nuorten parissa. Tavalla tai toisella. Se sanoo tietävänsä kuinka musta maailma osalla nuorilla on.
Aika koskettavia tarinoita nousee esiin. Tulee paha olo.
Se kertoo nuorista lastenkodissa ja kadulla. On välillä niitä happy endin -tarinoitakin, mutta aivan liian moni jutuista päättyy tasamaalle ja multiin.
Monen nuoren peli on menetetty. Menetetty niin kuin kirjan siiliperhe. Hakattu portaiden viereen.
Vaikka se sanoo, että kirja on täyttä fiktiota, kumpuaa rivien välistä fakta.
Se fakta on oikea helvetti, perkeleen tuli. Se leimuaa tietokoneessa ja irc-gallerioissa. Se tarttuu nuoren mieleen ja juurtuu nahkatakkiin kuin iho lihaan.
Kirjan lukujen aluissa runot puhuvat omaa karua kieltään. Ne kirjoitti nuori nainen, Johanna Suihkonen Ylivieskasta, joka tietää miltä paha mieli tuntuu.
Kirvelee silmissä, polttaa luissa. Korutkin on niitattava naamaan, että pysyy mukana.
Hei tajuut sä? Kuuntele mua. Mulla on hätä
Profiloimaton ärsytti ihan alkumetreillä. Ne kaikki kirjan tyypit oli niin tavanomaisia kuvauksia tapauksista, jotka kykenee tekemään mitä vaan paskaa.
Koko tarina kostosta ja kouluampumisesta oli rakennettu kuin mikäkin keltaisen lehdistön ammuskelutarina. Siinä mitään uutta ollut.
Leena sanoo, että kirja on tehty nuorten kielellä ja nuorten ajatusmaailmalla. Siksi se varmaan tuntuukin niin naiivilta.
Ihmetyttää, että miten viiskymppinen muija muka tietää, mitä nuorten päässä liikkuu.
– He kertovat siitä minulle. Teen vapaaehtoistyötä lasten ja nuorten parissa. Tietäisitpä, kuinka paljon lapsia on tyhjän päällä. Nuoret huutaa apua. Ne huutaa paikkaa minne mennä. Ne huutaa ihmistä, joka oikeasti pysähtyisi heitä kuuntelemaan.
Ei kukaan pysähdy, eikä kellään ole aikaa. Sitä paitsi nekin komiteat, jotka kouluammuskelujen jälkeen Suomeen synty, on jo unohtuneet.
Kaikki on hiljentynyt kuin saattoväki kappelissa.
Päät alaspäin roikkuen ajatellaan, että se oli nyt tässä. Oli alku ja tuli loppu.
Hätä on helppo peittää mömmöillä
Me jutellaan kirjasta ja nuorista. Elämästä yhteiskunnassa, jossa kukaan ei voi hyvin. Paitsi ne, jotka luulee tietävänsä minkälaista elämä on ruohonjuuritasolla.
– Tein sen kirjan, että se hätkähdyttäisi. Osan nuorista mielestä koko maailma on yksi paska härdelli ja nuoret hukassa kuin Liisa Ihmemaassa. Siksi siitä tuli Fucking wonderland, Leena selittää.
Se tarkoittaa sitä irc-kanavaa, missä ne kirjan nuoret suunnitteli kostoa. Ei se nettipoliisikaan tiennyt mihin sirkukseen joutui, vaikka komea olikin.
– Ei ketään saa yksistään syyttää, jos lapsen elämä menee päin helvettiä. Ei se sen lapsen vika ole, eikä vanhempien tai koulun. Kyllä se on monien asioiden summa, Leena vakuuttaa.
Kirja makaa tuossa pöydällä. Se huutaa minulle koko ajan. Se huutaa sitä hätää, joka on tuolla ulkopuolella.
Jollakin nuorella on nytkin paha olla.
Se viiltää käsiään ja vetää aineita koppaan, jotta saa tamburiinin hiljenemään päässään.
Nuorten huuto kirjoina eetteriin
Leena esittelee tämän kirjan paperiversion täällä Kemissä tänään.
Jatkossa se käy jutteleen tästä kirjasta nuorisotyöntekijöille ja sellaisille, jotka yrittää löytää näitä Epäonnen Eskoja ja Kohtalon Kaijoja.
Tämä kirja on ilmestynyt e-kirjana ja siitä on tekeillä myös syväkirja. Siis sellainen teos, jota voi lukea koneelta. Samalla kuuluu musiikkia ja yhdellä klikkauksella aukeaa kaikenlaisia ekstroja.
Se on niinku peli. Teos, joka vie sinne nuoruuden helvettiin.
Minua pelottaa. Pelottaa, että joku nuori lukee ja ymmärtää kaiken väärin.
Mitä, jos joku saa tästä kiksejä ja lähtee apinoimaan? Entä jos fiktio muuttuu faktaksi?
– Ei tämä mitään kopiointia synnytä. Nuoret osaa lukea rivien välistä. Nuoret on fiksuja, Leena vakuuttaa.
No miksi ne sitten ampuvat toisia ja tekevät itsemurhia?
– Miksi ylipäätään tehdään itsemurhia tai on perhesurmia ja muita väkivallantekoja? Kaikki eivät voi hyvin tässä yhteiskunnassa. Olisiko aika kiinnittää huomiota ennaltaehkäisevään työhön?
Miksi ihmeessä kirjoitit tämmöistä? Julkisuuden vuoksi?
– Itse asiassa joo. Haen julkisuutta juuri siksi, että saan levittää nuorten huolta eteenpäin.
Leena Välikangas o.s. Vainio
Syntynyt Kemissä 1957.
Suorittanut nuorisotyön tutkinnon Peräpohjolan Opistolla. Sen jälkeen toiminut mm. jengityöntekijänä, raittiussihteerinä ja lastenkodin ohjaajana.
Perheeseen kuuluu mies ja kaksi aikuista tytärtä.
Julkaissut aikaisemmin fiktiivisen ja huumoripitoisen 82 Kuittaa -teoksen.
Mukana Huuto Yössä -novellikokoelmassa 2011 rikosnovellillaan.
Profiloimaton julkaistiin e-kirjana 2010 ja nyt paperikirjana. Syväkirja valmistuu vuoden 2012 aikana.
Leena Välikangas esittelee kirjaansa tänään torstaina 26.1.
Suomalaisessa Kirjakaupassa Kemissä ja kirjan julkistamistilaisuus
pidetään tänään kello 17 Kulttuurikeskuksen käsikirjastossa.




