Koditon kissa nauttii silittelystä
Minni-kissa kerääntyy pesueensa kanssa ruokakipolle. Syömisen jälkeen kylläinen kissajoukko törmää kiehnäämään jalkoihin. Meri-Lapin Eläinsuojeluyhdistyksen hallituksen jäsen Minna Isonikkilä kertaa Minnin tarinaa.
– Minni hankittiin seuraksi yksinäiselle vanhukselle. Vanhuksen kunnon huonontuessa kissa jäi vähemmälle huomiolle ja pääsi kulkemaan ulkona oman mielensä mukaan. Lopulta Minni toimitettiin meille, Isonikkilä muistelee.
Minni oli ehtinyt tulla tiineeksi, kun se tuotiin eläinsuojeluyhdistykselle. Se synnytti paria viikkoa myöhemmin neljä pentua.
Minni sijoitettiin väliaikaisesti sijaiskotiin, kuten kaikki muutkin eläinsuojeluyhdistykselle päätyvät eläimet. Sijaiskodeista onkin jatkuva pula. Sijaiskodiksi ryhtyäkseen ei tarvitse olla yhdistyksen jäsen ja ilmoittautua voi vaikka soittamalla.
– Tärkeintä on, että sijaiskoti on turvallinen. Eläimet eivät missään nimessä saa päästä karkaamaan uudestaan, Isonikkilä painottaa.
Niitäkin, jotka toimivat sijaiskoteina vain yhden kerran, tarvitaan, mutta halukkaita on edelleen kovin vähän.
– Ihmisiä tuntuu pelottavan tämä sijaiskotitoiminta. Tuntuu, että on iso kynnys soittaa meille, harmittelee Isonikkilä.
Ei vapaa-ajan ongelmia
Kirsi-Marja Pallas ja Petri Kylmälä aloittivat sijaiskotina viime elokuussa. Nyt kemiläisten asunnosta ei hulinaa puutu.
Kissat piirittävät sohvalla istujan ja uskaltautuvat pian syliinkin.
– Ainakin yksi on piilossa jossain. Se pelkää vielä vieraita, Kylmälä naurahtaa.
Sen lisäksi että kissat ovat molempien sydäntä lähellä, Pallaksella ja Kylmälällä oli painavampikin syy ryhtyä sijaiskodiksi.
– On niin paljon kodittomia kissoja ja vähän koteja. Ja jos ne eivät ole meillä, niin ne on jossain tuolla pihalla, eikä niillä ole ruokaa, Pallas pohtii.
Pallas ja Kylmälä suosittelevat sijaiskodiksi ryhtymistä lämpimästi muillekin. He muistuttavat, että sijaiskotitoimintaan liittyy myös paljon vastuuta.
– Pitää ymmärtää, että eläintä ei oteta vain tietyksi ajaksi. Se voi olla sijaiskodissa viikon tai vuoden, Pallas muistuttaa.
Myös käytännön asioista, kuten madotuksesta, tulee huolehtia.
– Lisäksi pitää varata aikaa eläimille, että ne kesyyntyvät, Pallas sanoo.
Eläinten ruoat ja muut perustarpeet sijaiskoti maksaa itse, onhan kyse vapaaehtoistoiminnasta. Eläinlääkärikulut menevät kuitenkin yhdistyksen piikkiin.
– Yksi kissa oli eläinsuojeluyhdistykselle tullessaan kolmijalkainen ja hännästäkin piti käydä leikkauttamassa puolet pois. Se onneksi löysikin itselleen jo kodin, Kylmälä muistelee.
Pallaksen ja Kylmälän kotiin on mahtunut monenlaisia kissoja. Heidän ensimmäinen sijaiskotikissansa oli ensi alkuun villi ja sähisi lähelle tultaessa. Ei se vieläkään sylikissa ole, mutta muuten huomionosoitukset kyllä kelpaavat.
– Silittää sitä pitää. Se kävelee perässä ja muistuttaa olemassaolostaan, Kylmälä kertoo.
Kissoista onkin Pallaksen ja Kylmälän mukaan paljon seuraa ja iloa.
– Ei ole tylsää hetkeä. Kissat ovat persoonia, ja niihin on aivan ihana tutustua, Pallas hymyilee.
– Eikä ole vapaa-ajan ongelmia, Kylmälä lisää nauraen.
Luottamus palkitsee
Usealle eläinsuojeluyhdistyksen hoidokille käy onnellisesti. Kissat Piki ja Emma saivat kodin torniolaisten Marja-Kaisa Villasen ja Joni Kontkasen luota. Kissasisarukset olivat löydettäessä toistensa vastakohdat.
– Piki oli aluksi tosi arka, mutta alkoi pikkuhiljaa luottaa. Alkuun se ryntäsi sohvan taakse piiloon aina kun liikkui huoneessa, nykyään se kehrää ja puskee, Villanen kertoo.
Emma taas oli käsikesy alusta asti. Villasesta on ollut mahtavaa seurata kuinka Piki on alkanut luottamaan omistajiinsa enemmän.
– Vieraita se pelkää edelleen. Paljon on kuitenkin edistytty. Se on kyllä ihan eri kissa nykyään kuin tänne tullessaan.
Kassun piti lähteä
Kemiläinen Teija Hyry joutui luopumaan rakkaasta koirastaan Kassusta muutama vuosi sitten sen alkaessa käyttäytyä aggressiivisesti lapsia kohtaan. Se oli Hyrylle vaikea paikka. Kassu oli tärkeä harrastus- ja lenkkeilykaveri, perheenjäsen.
– Käytös paheni viikkojen myötä niin, että Kassu yritti muutaman kerran purra silloin kaksivuotiasta tyttöäni, Hyry kertoo.
– Monet itkut itkin ennen kuin tehtiin päätös, että koira lähtee.
Hyry kertoo, että koiran lähdettyä tyhjyyden tunne oli kaikista vaikein kohdata. Elämä alkoi kuitenkin helpottua, kun ei tarvinnut enää pelätä lasten puolesta.
Huolimatta Kassun suurikokoisuudesta ja hankalasta uhmasta uusi koti löytyi nopeasti. Hyry soitti Kassun veljen omistajalle, ja kertoi tarvitsevansa koiralle uuden kodin. Asiat lähtivät sujumaan.
– Kassu löysi ihanan perheen maalta, jossa viettää koiran elämää.
