Uutiset » Korkeanpaikan kahvila

Korkeanpaikan kahvila


Kemin kaupungintalon Panorama-kahviossa työskentelevä Merja Yanik ja Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertovat, että kahvilan kehitystyötä tehdään vielä pitkään.
Kemin kaupungintalon Panorama-kahviossa työskentelevä Merja Yanik ja Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutonen kertovat, että kahvilan kehitystyötä tehdään vielä pitkään.

Moni muistaa jo lapsuudestaan käynnit Kemin kaupungintalon kahvilassa, jonka terassilta ihailtiin selkeällä säällä komeita maisemia Tornioon saakka.
Syksyllä suljetun kahvilan täysremontin valmistuttua, tilat avattiin uudelleen. Heti avauksen jälkeen kahvila palveluineen onkin kiinnostanut kiitettävästi paikkakuntalaisia ja turisteja.
Kahvilassa on 46 asiakaspaikkaa, joista kahdeksan on kabinetissa, josta avautuu avoin näköala Valtakadulle ja sen lähiympäristöön. Finlaysonin valko-harmaa-mustat tekstiilit, pieni ripaus punaista ja mustaa tekevät kahvilan tilasta intiimin ja kutsuvan.
Kemin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Susanna Koutosen mukaan kahvilan kehitystyötä tehdään vielä pitkään ideoimalla sinne erilaisia teemoja, tapahtumia ja sisustuksellisia asioita.
– Kahvion osalta kesäsuunnitelmat ovat vielä hieman auki. Visioita on kuitenkin monenlaisia. Etsimme tietenkin koko ajan sellaisia ideoita, jotka vetävät väkeä, Koutonen kertoo

Kahvila
ja lounaspaikka

– Kahvilastamme saa kahvia, teetä ja muita virvokkeita sekä pikkusuolaisia ja leivonnaisia. Meiltä saa lounasaikaan myös salaatti- ja keittolounasta, kahvilassa työskentelevä Merja Yanik kertoo.
Kaupungintalon uusittu kahvila tulee alkuvuodesta esille muiden Kemin matkailukohteiden kanssa.
– Turistit ovat jo kehuneet vuolaasti Panorama-kahvilaa. Myös kaupungintalon historia on kiinnostanut kävijöitä ja olemme hankkineet tänne jopa oman lämpömittarin, sillä pakkasten aikaan näin korkealla voi olla monen asteen lämpötilaero katutasoon verrattuna, Yanik kertoo.
Kesällä terassille laitetaan pöytä- ja tuoliryhmiä. Terassia tullaan myös somistamaan.
Susanna Koutonen toivoo, että Kemin kaupungintalo ja kahvio inspiroisivat myös paikallisia yrittäjiä suunnittelemaan yksilöityjä tuotteita, jotka sopivat kaupungin imagoon.
– Lumilinna-leivoksen rinnalle voisi suunnitella, vaikka veikeitä kaupungintaloleivoksia ja erilaisia matkailutuotteita, Koutonen miettii.
Kaupungintalon Panorama -kahvioon kulku on sivuoven viereisellä hissillä, joka menee suoraan 13. kerrokseen. Hissistä pääsee suoraan kahvioon muutaman portaan kautta.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.