Kreikka tuli Kemiin
Neljä vuotta sitten kreikkalainen Fotis Mosa ja hänen ranskalainen vaimonsa Hagear Mosa muuttivat Kreikasta Ouluun.
Ensimmäinen kulttuurishokki oli viidentoista asteen pakkanen, jonka vuoksi mies pysytteli viikon sisällä. Vuosi sitten Rovaniemellä ollessaan hän jo hiihti koko päivän.
Mosa työskenteli ensin Oulussa kreikkalaisessa ravintolassa ja myöhemmin meksikolaisessa ravintolassa.
Perhe päätti perustaa oman ravintolan ja sopivia tiloja etsittiin muun muassa Rajalla kauppakeskuksesta Torniosta. Siellä aukioloajat tulivat esteeksi.
– Ystävämme ansiosta löysimme Kemistä nämä Nahkurinkadun toisen kerroksen tilat.
– Uskon, että Kemiin tulo oli oikea päätös, sillä Grekkos on alueen ensimmäinen kreikkalaisravintola ja tunnetustihan paikkakuntalaiset tykkäävät maistella eri maiden herkkuja, Mosa miettii.
Välimerelliset ja lempeät maut maistuvat myös lapsille.
Ravintoloitsijan oma herkku on seitsemän tuntia uunissa yrttien ja viinin kanssa haudutettu rosvopaisti, josta on tullut myös monen asiakkaan herkkuannos.
Kutsuvat
tilat
Ravintolaan tulijan vastaanottavat kreikkalainen musiikki ja keskellä ravintolatilaa seisova, rauhoittavasti soliseva suihkulähde.
Pöytiä somistavat kreikkalaiseen tapaan sinivalkoruudulliset pöytäliinat.
Seinillä on kauniita kuvia monista historiallisista kohteista, kuten Akropolis kukkuloista ja Santorinin saarelta.
Kreikkalaiset veistokset, ruukut ja iso veistosta muistuttava lamppu täydentävät kauniisti ravintolamiljöötä.
Pöytäpaikkoja ravintolassa on noin 50.
– Kreikassa rakkainta on Ateenassa asuva perheeni, meri, saaristo ja aurinko, yrittäjä kertoo.
Pariskunta puhuu suomea pojalleen. Keskenään he puhuvat kreikkaa.
Aitoja
Kreikan makuja
Grekkoksen ruokien maut syntyvät muun muassa kalamata-oliivien, kreikkalaisen fetan, viininlehtikääryleiden ja oliiviöljyn makumaailmoja yhdistäen.
Ruokien kanssa maistuvat kreikkalaiset viinit, oluet ja Ouzo.
Alkuruuat voi valita joko yhdelle tai kahdelle hengelle. Tarjolla on myös kolme salaattivaihtoehtoa sekä kaksi kasvisruokaa.
– Kohta listalle tulevat spesiaaliruoat, joita tarjoillaan kysynnän mukaan.
Vartaita ja
meze-annoksia
Souvlakivartaat kanasta ja porsaanfileestä, grillattu jauhelihapihvi tai proto-lautanen kanalla ja kahdella jauhelihapihvillä yrtti-fetakastikkeen kera sopivat vaativaankin makuun.
Minoksen tuhti häränfileepihvi on höystetty fetajuustokastikkeella tai vahvalla paprikakastikkeella sekä grillatulla halloum-juustolla.
– Venus-lautanen sisältää kana- ja porsaanfileevartaat, lammaspaistia, kreikkalaisen jauhelihapihvin, sa-
laatin, tzatzikia ja pitaleipää. Annos taltuttaa taatusti isonkin nälän, ravintoloitsija kehuu.
Meze-annokset kahdelle voi valita joko lihalla, kalalla tai kreikkalaisilla herkuilla.
Annos sisältää kaikkiaan neljätoista ruokalajia. Siitä riittää makupaloja vaikka useammalle.
Jälkiruoat ovat myös perinteisen kreikkalaisia, kuten jäätelöä halvan kera. Enkelinhiuskääröt ja perinteinen lehtitaikinaleivonnainen baklava tarjotaan myös jäätelön kera.
– Elämä maistuu aina hieman paremmalta viinilasillisen ja kreikkalaisten herkkujen äärellä, Fotis Mosa sanoo.




