Uutiset » MOOBS rokkaa pohjoisen voimin

MOOBS rokkaa pohjoisen voimin


MOOBS-yhtyeeseen kuuluvat Marja Pelto ja Susanna Ketola sekä kuvasta puuttuvat Jeremia Kangas ja Ismo Tähtinen.
MOOBS-yhtyeeseen kuuluvat Marja Pelto ja Susanna Ketola sekä kuvasta puuttuvat Jeremia Kangas ja Ismo Tähtinen.

Uuden Musiikin Kilpailussa 40 parhaan joukkoon selvinnyt torniolaisbändi MOOBS tavoittelee paikkaa 12 parhaan joukossa.
Tällöin bändin biisistä ”Johnny” hiotaan radiosoittoversio.
Mikäli paikka auringossa toteutuu, MOOBS lupaa kaikin tavoin auttaa pohjoisen alueella opiskelevia sekä vastavalmistuneita taiteilijoita.
– 12 parhaan joukkoon päässeet saavat valita itselleen joko tuhannen euron rahapotin taikka Ylen tuottamaan biisiä. Meidän ajatuksemme on ottaa rahat ja napata tuottajat omasta koulustamme, kertoo Marja Pelto, toinen MOOBSin solisteista.
Tuottajien lisäksi myös muihin tehtäviin MOOBS haluaa käyttää mahdollisimman paljon pohjoisen alueen osaajia.
– Esimerkiksi vaatesuunnitteluun ja vaatteiden tekemisen haluamme hoitaa pohjoisen omilla voimilla.
Pelto on koulutukseltaan musiikkiteknologi. Työttömänä hän tietää, kuinka vaikeaa pohjoisesta tulevan taiteilijan on saada itselleen nimeä.
– Etelässä verkostoituminen on paljon helpompaa. Me haluamme näin omalla tavallamme auttaa myös muualta tulevia taiteilijoita pääsemään piireihin mukaan, Pelto jatkaa.
Vaikka MOOBS pääsisi jatkoon ja saisi suurempaakin menestystä, ei bändi halua unohtaa juuriaan.
– Olisihan se hienoa, jos vaikka vaatesuunnittelijanamme toimisi joku nimekäs räätäli. Kavereita ei kuitenkaan jätetä, heihin aiomme tukeutua, hymyilee Pelto.

Unelmana
Euroviisut

Pääsy 12 parhaan joukkoon ei bändille riittäisi.
Tavoitteena on päästä jatkoon myös seuraavista vaiheista.
Kahdeksan parasta pääsee tekemään klubikeikkoja. Lopulta kuusi finalistia esiintyy 25.2. suorassa tv-lähetyksessä, jossa yleisö äänestää voittajan.
Voittaja pääsee edustamaan Suomea Azerbaidzanissa järjestettävässä Eurovision 2012 -kilpailussa.
– Meidän on pakko päästä sinne! Lordikin tulee Lapista ja sekin on kisaan kerran päässyt, nauraa Pelto.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.
 
Päivi Ari
Comment
12.01.2012, 21:33:01
Tsemppiä MOOBS uskon teidän voittavan!!Pidämme peukkuja pystyssä!
Mami
Comment
09.01.2012, 12:03:50
http://satumaa.yle.fi/umk/kilpailijat-2012/moobs-johnny muistakaahan tykätä, jotta päässään jatkoon!