Uutiset » Suurten muutosten mies

Suurten muutosten mies


Pentti Leipälä yhdessä vaimonsa Annikin kanssa. Eläkepäivillä kiireisellä miehellä jää enemmän aikaa myös perheelleen.
Pentti Leipälä yhdessä vaimonsa Annikin kanssa. Eläkepäivillä kiireisellä miehellä jää enemmän aikaa myös perheelleen.

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian johtaja Pentti Leipälä pääsee pian nauttimaan eläkepäivistä. Pitkän uran kuntayhtymässä tehnyt Leipälä täyttää ensi toukokuussa 68 vuotta.
– Jotkut ihmiset ovat olleet ihan huolissaan, että mitä teet, kun jäät eläkkeelle. Mutta ei tule olemaan heikkoa, kyllä tekemistä riittää, toteaa Leipälä.
Kiireisten työvuosien aikana taka-alalle jääneet harrastukset kaivetaan naftaliinista ja uusiakin tuulia on luvassa. Urheilullisen miehen aika kuluu golfkentillä ja lentopalloa pelaten.
– Ajattelin ruveta myös uudestaan hiihtämään ja paljon on lukemattomia kirjoja sekä vaimoakin auttelen remonteissa, Leipälä kertoo pilke silmäkulmassaan.
Viime kesänä ensimmäisen veneensä hankkinut Leipälä viettää aikaa joella lastenlastensa kanssa. Metsässä viihtyvä ja marjastuksesta nauttiva Leipälä on viritellyt muistiin myös metsästyksen iloja.
– Aloitin nyt uudestaan kahdenkymmenenviiden vuoden jälkeen metsästyksen, Leipälä kertoo ylpeänä.

Ilta-auringon
viettelemä

Haapajärveltä kotoisin oleva Leipälä muutti Tornioon joulukuun alussa 1988. Leipälä sai kuulla ystäviltään upeasta paikasta nimeltä Tornionjokilaakso, jossa ilta-aurinko maalaa joen punaiseksi ja ihmiset ovat välittömiä ja mukavia.
– Tornio oli kehittyvä paikkakunta ja rajakaupunki. Alkoi tuntua, että miten sitä on voinutkin olla pois näin ihanasta paikasta, naurahtaa Leipälä.
Ennen Tornioon tuloaan hän työskenteli Oulun keskusammattikoulussa apulaisrehtorina 11 vuotta.
– Täällä Torniossa minulla on ollut pisin työura missään.
Leipälän työuralla onkin tapahtunut yhtä jos toista. Mies itse on vaatimaton ja kertoo suurten muutosten takana olevan salaisuuden.
– Yksi ihminen ei saa aikaiseksi, mutta mitä isompi porukka niin sitä merkittävimpiä tekoja tehdään.

Kulttuuriala
tuli Tornioon

Ensimmäinen merkittävä muutos oli kulttuurialan koulutuksen saanti Tornioon.
Aluksi koulutus perustettiin opistotasoisena ja myöhemmin se muuttui ammattikorkeakouluksi. 1990-luvun alussa käytiin kova vääntö kulttuurialan koulutuspaikasta.
Yleisradio lopetti oman opistonsa ja korvaavia kouluja oli luotava tilalle. Tornio oli halukas aloittamaan koulutuksen ja sai puoltavan päätöksen perustamista varten.
– Muilla maakunnilla ei ollut siihen aikaan niin hyviä valmiuksia kuin meillä. Meillä oli olemassa Peräpohjolan opiston viestintäprojekti, joka vaikutti siihen, että koulutus saatiin, summaa Leipälä.
Uusi koulutus toi monia satoja uusia opiskelijoita paikkakunnalle.
Torniossa luotiin myös eräs opiskelun malli, joka on kasvattanut suosiotaan koko ajan. Ammattilukio on lähtenyt täältä liikkeelle, eli niin sanottu kaksoistutkinnon suorittaminen.
Vastaanotto Tornion mallille ei kuitenkaan ollut heti suopea.
– Silloin puhuttiin että Tornion tauti ei saa levitä, kun aikuiskoulutus ja ammattikoulu yhdistettiin, kertoo Leipälä.

Aika ei
käy pitkäksi

Tornion kuntayhtymän kasvu on jatkunut ja kehitystä on tapahtunut koko ajan.
– Tämä on ollut mielenkiintoinen työmaa. Opiskelijat eivät ole loppuneet ja olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä, miettii Leipälä.
Alkuvuosina myös rehtorina toiminut Leipälä tunsi paljon opiskelijoita ja henkilökuntaa. Nyt talossa on töissä yli 800 ihmistä, joten kaikkia on mahdotonta tuntea.
Vaikka Leipälä astuu syrjään antaen ohjat uudelle johtajalle, taistelussa ammattikorkeakoulujen puolesta hän aikoo pysyä mukana.
– Ammattikorkeakouluihin suunniteltuja aloituspaikkojen leikkauksia ei varmastikaan tulla toteuttamaan sellaisenaan kuin nyt on ehdotettu, tuumii Leipälä.
Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian yhtymävaltuusto valitsi joulukuun puolessa välissä kuntayhtymän johtajan tehtävään yhteiskuntatieteiden maisteri Virpi Liljan.
Alkuun Virpi toimi taloushallinnon tehtävissä Länsi-Lapin koulutuskuntayhtymässä ja vuodesta 2007 alkaen Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian hallinto- ja talousjohtajana.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.