Uutiset » TIHC jatkaa voittojen tiellä

TIHC jatkaa voittojen tiellä


Tornion IHC:n tehomies Taneli Kallio ja valmentaja Raimo Ahokas toivovat, että yleisö löytäisi sankemmin joukoin edustusjoukkueen peleihin.
Tornion IHC:n tehomies Taneli Kallio ja valmentaja Raimo Ahokas toivovat, että yleisö löytäisi sankemmin joukoin edustusjoukkueen peleihin.

Tornion IHC koki marraskuun alussa ison pettymyksen, kun se joutui tyytymään paikkaan II-divisioonan jatkosarjassa.
Valmentaja Raimo Ahokas myöntää, että sarjataso on ollut siitä lähtien aivan oikea.
Nyt joukkue etenee voitosta voittoon, mikä kasvattaa joukkueen itseluottamusta.
– Keskimäärin on mukavampi voittaa kuin hävitä. Olisimme tarvinneet lisää pelaajia, mikäli olisimme päässeet Suomi-sarjan karsintaan, Ahokas miettii.
Tällä hetkellä torniolaisilla on jatkosarjassa takana kahdeksan ottelua. Niistä saldona seitsemän voittoa varsinaisella peliajalla ja yksi jatkoajalla.
Tällä hetkellä sarjasijoitus on tosin vasta toinen, sillä Ylivieskan Jääkarhut on pelannut kolme ottelua enemmän ja on kahdeksan pistettä edellä.
Kaksinkertaisen sarjan päätteeksi neljä parasta joukkuetta pelaa pudotuspelit. Niiden voittaja kohtaa Savo-Karjalan lohkon ykkösen.
Tästä otteluparista voittaja pääsee karsimaan paikasta ensi kauden Suomi-sarjan karsintasarjaan.
– Maaliskuusta tulee aika kova, mutta tavoite meillä on ylöspäin, Ahokas korostaa.

Sopivasti
tehopisteitä

TIHC on tehnyt kahdeksassa pelissä peräti 69 maalia. Tämä tarkoittaa sitä, että joukkueen pelaajia on runsaasti pistepörssin kärkipäässä.
Tehokkain on tähän mennessä ollut 18-vuotias Taneli Kallio, joka on tehnyt kahdeksassa pelissä tehot 13+9.
– Tehopisteitä on tullut ihan mukavasti, sopivasti, Kallio naurahtaa.
Nuori mies vietti puolitoista kautta Jyväskylässä Jypin organisaatiossa. Viime kaudella hän pelasi B-junioreiden SM-sarjaa. Täksi kaudeksi Kallio päätti palata takaisin kotikaupunkiinsa.
– Siellä tie eteenpäin oli tukossa. En ole katunut päätöstä palata tänne ja aion pelata täällä jatkossakin, Kallio lupaa.
Lupaava juniori ei ole miettinyt suuremmin tavoitteitaan kiekkouralla. Sen hän myöntää, että ylemmillä tasoilla pelaaminen houkuttelee.
– Olisi kiva pelata mahdollisimman korkealla, ehkä Suomi-sarjaa tai Mestistä. En usko, että saisin tästä kuitenkaan koskaan ammattia, Kallio pohtii.

Nivalalle
liigavahvistuksia?

TIHC on joutunut pelaamaan pelistä toiseen pienellä porukalla. Kuten Ahokas toteaa, ylemmille sarjatasoille pelaajia olisi saatava enemmän. Valmentaja on kuitenkin tyytyväinen siihen, että pelitapa on iskostunut joukkueeseen varsin hyvin.
– Nivalan valmentaja sanoi viime viikonloppuna, ettei tykännyt meidän pelitavasta, eli kai meillä sitten on jonkinlainen pelitapa. Luonnollisesti vie aikansa, että pelitapa opitaan, kun joukkue on uusi. Nyt sen kuitenkin pitäisi alkaa näkyä, Ahokas toteaa.
– Joka rintamalla olemme menneet eteenpäin. Meidän pelin tasomme kuitenkin vaihtelee vähän liikaa, emme oikein onnistu pelaamaan kahta hyvää peliä peräkkäin, Kallio jatkaa.
Nuori torniolaisjoukkue pelaa seuraavan kerran tulevana viikonloppuna Keski-Pohjanmaalla. Lauantaina vastassa on jälleen Nivala Cowboys ja sunnuntaina Pyhäjärven Pohti.
– Nivala on kuulemma hankkimassa vahvistuksia, puhuvat jopa kolmesta liigamiehestä. Pyhäjärvi on pykälää heikompi näistä joukkueista. Tavoitteena on saada viikonlopulta täydet pisteet, Ahokas tähdentää.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.