Uutiset » Toiselle työ, toiselle harrastus

Toiselle työ, toiselle harrastus


Juhani Kantola on soittanut Umpitunnelissa jo vuodesta 2003.
Juhani Kantola on soittanut Umpitunnelissa jo vuodesta 2003.

Kappaleet vaihtuvat sujuvasti, kun Riku Virta, 22, soittaa musiikkia. Kappaleet soivat harmoniassa, ja vaihdot tapahtuvat tarkasti harkiten.
Noin vuosi sitten Virran muutettua Tornioon pääkaupunkiseudulta, alkoi musiikkityyli vaihtua metallista vielä melko uuteen musiikkilajiin, dubstepiin.
Virta kiinnostui uudenlaisesta musiikista ja alkoi ottaa selvää, kuinka sitä soitetaan ja tehdään. Pian Virta jo harjoittelikin soittamista itsekseen.
– Soitan pelkästään mp3-muodossa olevia kappaleita, en vinyyleitä, hän kertoo.
Koska Virta on soittanut musiikkia vasta vuoden, rajoittuvat esiintymiskokemukset kavereiden juhliin.
Haave suurelle yleisölle soittamisesta täyttyy kuitenkin helmikuussa. Silloin Virta pääsee lämmittelemään suomalaista Tes La Rokia Forssassa järjestettävään tapahtumaan.
Esikuvikseen Virta nimeää muun muassa yhdysvaltalaisen Skrillexin ja suomalaisen Mufflerin.

Koulutusta
ei vaadita

Päästäkseen soittamaan esimerkiksi yökerhoihin ja tapahtumiin, tarvitaan osaamista – muttei välttämättä koulutusta.
Hyvä tiskijukka ei kangistu kaavoihin, vaan on koko ajan valmis laajentamaan näkemystään.
– Täytyy tutustua musiikin ulkopuoliseen maailmaan, myös siihen mistä ei itse tykkää, kertoo Umpitunnelissa DJ:n tehtäviä hoitava Juhani Kantola, 36.
– DJ:ltä kysymällä saattaa päästä jopa itse kokeilemaan soittamista, hän opastaa.
Kantola kertoo kiinnostuneensa levyjen soittamisesta kavereidensa kautta.
Lopulta homma alkoi säännöllistyä joka viikonloppuiseksi harrasteeksi. Ennen hän soitti myös vinyyleitä, mutta nykyään soittaminen tapahtuu tietokoneen välityksellä. Kantola on soittanut jo 19 vuotta, joista ensimmäiset viisi vain harrastuksen vuoksi.
Hän on soittanut myös keikkoja ympäri Suomea monen vuoden ajan.
Nykyään mies soittaa Umpitunnelissa yleensä kolmena päivänä viikossa.

Vapaa-aikaa
jää myös muuhun

Vaikka Kantola ja Virta toteavatkin musiikin soittamisen rakkaimmaksi harrastuksekseen, jää heillä aikaa myös muille mieltymyksille.
Kantola on ahkera salibandyn harrastaja, kun taas Virta kertoo pitävänsä valokuvaamisesta.
– Musiikin soittaminen on stressitön harrastus, esimerkiksi verrattuna valokuvaukseen, Virta toteaa.
Kun miettii harrastuksen ja ammatin tuottamaa hyötyä, sekä Virta että Kantola vastaavat muun muassa musiikkimaun laajentuneen.
Kantola on päässyt työnsä puolesta tapaamaan rutkasti uusia ihmisiä ja sitomaan uusia ihmiskontakteja. Toistaiseksi kumpaakaan ei ole alkanut kyllästyttää musiikin soittaminen.
– Niin kauan kun on kivaa, niin mä jatkan soittamista, Kantola tuumii.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.