Uutiset » Verotoimistot saman katon alle

Verotoimistot saman katon alle


Pian Kemin ja Tornion verotoimistot toimivat saman katon alla. Toiseen kaupunkiin jää edelleen palvelupiste.
Pian Kemin ja Tornion verotoimistot toimivat saman katon alla. Toiseen kaupunkiin jää edelleen palvelupiste.

Meri-Lapin verotoimisto on yhdistämässä toimintansa saman katon alle. Tämä tarkoittaa sitä, että toimiston sijoituspaikaksi tulee Kemi tai Tornio. Toiseen kaupunkiin jää edelleen palvelupiste.
Kummassakin kaupungissa haluttaisiin luonnollisesti verotoimisto omalle paikkakunnalle.
– Olemme hakeneet yhteisiä toimitiloja ja tavoitteena on, että pystyisimme ratkomaan asian helmikuun aikana, Meri-Lapin verotoimiston verojohtaja Ture Lindholm kertoo.
Paikkakuntavalintaan vaikuttaa Lindholmin mukaan tilojen tarkoituksenmukaisuus. Välttämättä uusi tukikohta ei tule olemaan kumpikaan nykyisistä toimipisteistä.
– Myös se vaikuttaa, miten muut virastot tulevat sijoittumaan täällä. Olen ollut muihin tahoihin yhteyksissä ja usealla eri toimijalla on samanlaisia suunnitelmia, Lindholm paljastaa.
Syynä saman katon alle muuttamiseen on toiminnan tehostaminen. Henkilökuntaa ei jouduta tämän takia irtisanomaan, mutta työntekijän toimipiste saattaa vaihtua.
– Kun olemme samalla paikkakunnalla, voimme karsia jonkinlaisia päällekkäisyyksiä. Myös yhteydenpito on helpompaa, Lindholm listaa.
Täysin ilmaista saman katon alle muuttaminen ei ole. Mikäli uudeksi toimitilaksi valikoituu jompi kumpi nykyisistä, on edessä remontti.
– Emme ole vielä laskeneet kustannuksia, mutta aina niitä syntyy muuttamisesta. Ja remontointia on tiedossa kummassakin päässä, Lindholm vahvistaa.
Kemiin ja Tornioon on järjestettävissä suunnilleen samankokoiset toimitilat.
– Jonkinlaisia eroja on valmiudessa, miten tilat voidaan ottaa käyttöön. Tornion tila on siinä mielessä hieman hankalampi, mutta tilanne voi muuttua, jos muutkin virastot järjestäytyvät, Lindholm korostaa.
Päätös paikkakunnasta tulee helmikuun aikana, mutta milloin varsinainen muutto tapahtuu?
– Vaikea sanoa vielä tarkemmin, mutta ilmeisesti tämän vuoden aikana.
Lounais-Lapin saamien tietojen mukaan Kemin verotoimistossa asioi keskimäärin kaksi kertaa enemmän väkeä kuin Tornion vastaavassa. Onko tällä seikalla vaikutusta Meri-Lapin verotoimiston pääpaikan valinnassa?
– Ei se varsinaisesti vaikuta. Käsittääkseni se johtuu ylipäätään talousalueesta. Kemissä käy asiakkaita hieman isommalta alueelta kuin Torniossa, Lindholm tähdentää.

Myös TE-toimistoissa käynnissä tilaselvitys

Työ- ja elinkeinoministeriö on ohjeistamassa työ- ja elinkeinotoimistojen (TE-toimistot) toimintaa ja palveluiden toteuttamista. Jokaiselle ELY-alueelle perustetaan yksi hallinnollinen TE-toimisto, jolla on alueen asiakkaiden palvelutarpeisiin ja -kysyntään perustuva palveluverkko.
Tällä hetkellä Meri-Lapin alueella TE-toimistolla on toimipaikat Kemissä ja Torniossa sekä palvelupiste Tervolassa.
Lapin ELY-keskuksella on palvelupiste Kemissä.
– Olemme käynnistäneet alustavan selvityksen Senaatti-kiinteistöjen kanssa toimitilavaihtoehdoista alueella, Lapin ELY-keskuksen strategiapäällikkö Tuija Ohtonen toteaa.
Lapin ELY-keskus tekee tämän vuoden syksyllä päätökset Lapin palveluverkosta.
– Toteutamme huhti-toukokuussa kuntakierroksen, jossa esittelemme palvelu-uudistusta kuntien virka- ja luottamusmiesjohdolle ja kuulemme heidän näkemyksiään.
Palveluverkostoon liittyviä muutoksia toteutetaan lähivuosina; aikataulut täsmentyvät valmistelun edetessä.

Kelassa ei luvassa tilamuutoksia

Kansaneläkelaitoksen Lapin vakuutuspiirin johtaja Arto Rautio vakuuttaa, ettei heillä ole suunnitelmia keskittää toimintoja jommalle kummalle paikkakunnalle.
– Kelan palveluverkkosuunnitelmissa ei ole mukana mitään sellaista, että Kemin ja Tornion toimistoja oltaisiin yhdistämässä tai sulkemassa. Molemmilla paikkakunnilla tarvitaan edelleen Kelan palveluja.
Raution mukaan molemmissa toimistoissa asioi päivittäin noin sata asiakasta.
– Asiakaskäyntien määrä on pudonnut sitä mukaa kun asiakkaat ovat oppineet käyttämään muita palvelukanaviamme. Lähes kaikkia Kelaetuuksia voi hakea sähköisesti, joten fyysinen asiointi helpottuu koko ajan. Samoin suullista hakemista puhelimen välityksellä kehitetään.
–Hyvänä esimerkkinä puhelimitse hakemisesta on takuueläke, jota asiakkaat ovat voineet hakea viime maaliskuusta lukien, Rautio mainitsee.
Kelalla ei ole tällä hetkellä suunnitelmissa vähentää toimintoja missään päin Lappia.
– Muualla Lapin alueella olevien toimiyksiköiden olemassaoloa tarkastellaan säännöllisesti. Mikäli tällaisia tarpeita syntyy, aina selvitetään muun muassa yhteispalvelun järjestämismahdollisuutta, joko kunnan tai muun julkista palvelua tuottavan viranomaisen kanssa.  
–Yhtenä esimerkkinä tällaisesta yhteistyöstä on Muonion Kelan toimisto, jossa palveluyhteistyötä tehdään saman katon alla verottajan ja työvoimahallinnon kanssa, painottaa Rautio.




Kirjoita kommentti


If you have trouble reading the code, click on the code itself to generate a new random code.