Viinakissa pöydälle lastensuojelussa
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen otti vastikään esille tärkeän asian, päihdehaitat työelämässä, siihen liittyvän mystisen salailun ja vaikenemisen (HS 17.1.2012). Suurin syy ihmisten ahdistukseen ja tunteeseen siitä, että he eivät selviydy työelämän ja perheen vaatimuksista on juominen, täräyttää Apunen kissan pöydälle. ”Kun ihmisten onnettomuuksiin ja surkeuteen haetaan syitä, jokainen median siteeraama sosiologi ottaa esiin syrjäytymisen ja elämän yleisen epäreiluuden. Juuri kukaan ei mainitse nimeltä juomista – paitsi entiset juopot”, toteaa Apunen.
Tälläkin kertaa tavallisten ihmisten liiallista alkoholin käyttöä kritisoivan kirjoituksen jälkeen vallitsee suuri hiljaisuus – ei kommentteja, ei vastaväitteitä.
Minäkin syytän: vanhempien liiallinen alkoholin käyttö on suurin syy lapsiperheiden pahoinvointiin ja kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten ja nuorten koti-ikävään. Samoin kuin työelämässä myös lastensuojelussa olisi jo viimeinkin aika nostaa alkoholin aiheuttamat todelliset haitat pöydälle ikuisen hyssyttelyn, selittelyjen, kiertelyn ja kaartelun sijaan.
Vanhempien juopottelua selitellään milloin milläkin pahoinvoinnilla, taloudellisilla vaikeuksilla ja parisuhdeongelmilla. Jos alkoholin käyttö lapsiperheissä lopetetaan tai vähennetään minimiin, monet ongelmat kääntyvät voiton puolelle ja elämä kirkastuu.
Maamme häpeällisiä lastensuojelun lukuja – 18 000 lasta ja nuorta tälläkin hetkellä sijoitettuna oman kotinsa ulkopuolelle ja noin 70 000 kuntien lastensuojelun avohuoltotoimenpiteiden piirissä – kauhistellaan ja selityksiä löytyy. Kaikenlaisiin julkisen vallan valistuksiin ja järjestöjen kampanjoihin käytetään miljoonia. Mikään ei kuitenkaan muutu eikä tule muuttumaan, ennen kuin otetaan se pahin kissa, alkoholin ongelmakäyttö perheissä, esille ja puhutaan asioista niin kuin ne ovat.
Kuntien lastensuojelukustannukset ovat nyt noin 600 miljoonaa euroa vuositasolla. Yhä suurempi osuus maamme sosiaali- ja terveydenhuollon menoista kuluu tähän, vaikka vanhusväestölle huudetaan lisää oikeudenmukaista kohtelua ja yksilöä arvostavaa palvelua. Yhtälö ei tule onnistumaan niukoissa taloudellisissa ympäristöissä.
Meillä ei ole varaa siihen, että kohta joka julkkis kertoo haastatteluissa ja kirjoittamissaan kirjoissa, miten kamalaa oli kotona, kun vanhemmat tai toinen heistä joi. Maksamme tästä taloudellisesti kovaa hintaa. Lähipiirille aiheutetulle henkiselle hinnalle ei löydy edes numeroita.
